Vesiäisiä

Mustakurkku-uikku (Podiceps auritus)

Canon 40D, EF 100-400mm L IS USM, 1/100 sek, f /7.1, iso 400 + jalusta

Viikonlopun lintukuvien pääasiallisina rakennusaineina olivat: mustakurkku-uikut, telkät, ilta-/aamuvalot, tyyni vedenpinta, puut, heijastukset ja pystykuvat. Näistä tarpeista syntyi muutamalla kuvaussessiolla seuraavanlaista kuvamateriaalia...

Telkkä uros (Bucephala clangula)
Canon 40D, EF 100-400mm L IS USM, 1/125 sek, f/5.6, iso 100 + jalusta

Telkkä naaras (Bucephala clangula)
Canon 40D, EF 100-400mm L IS USM, 1/80 sek, f/6.3, iso 160 + jalusta

Loput kuvat löytyvät täältä -> Kliketi klik...

Kun vastaan tulee näätä....

Näätä (Martes martes)

...niin pakoon täyttäpäätä! Ai miksikö? No, koska Suomen eläinkuvasto vuodelta 1959 kertoo tästä petonisäkkäästä seuraavanlaisesti:

"Näätä suorittaa metsästysretkensä illan hämyssä tai yön pimeydessä. Oravien puutteessa se käy käsiksi myös kuusien suojaan yöpuulle asettuneisiin lintuihin. Äkkiylläköllä se tavoittaa ne julmiin hampaisiinsa. Metson tai teeren kurkkuun pureuduttuaan näätä saa usein seurata lyhyelle lentomatkalle kuolemantuskissaan räpistelevän linnun muassa. Surmaamistaan linnuista näätä syö useimmiten vain aivot sekä juo aukirevitystä kaulasta vuotavan veren."

;-)

Tänään törmäsin näätään ihan sattumalta eräässä vanhassa kuusikossa. Ajattelin ensin elukan pötkivän suoriltaan näkymättömiin, mutta otus ei ollutkaan aivan niin arka.

Näätä tarkkailee kuvaajaa.

Palailin polkua pitkin tulosuuntaani jonne näätäkin oli mennyt. Lintujen varoitusäänien perusteella näätä oli helppo paikallistaa uudelleen. Rauhallisesti liikkuvaa kuvaajaa otus ei paennut, vaan tuntui olevan jopa kiinnostunut maassa kykkivästä kaksijalkaisesta. Metsässä on tunnetusti paljon oksia ja tässä tapauksessa ne kaikki tuntuivat olevan minun ja näädän välissä. Muutama dokumenttikuva jäi kuitenkin muistoksi eläimestä jonka kohtasin ensimmäistä kertaa elävänä.

Ps. Kiitokset kuusikon linnuille. Ilman niitä näätä olisi jäänyt näkemättä....

Sinivuokot

Sinivuokot tarkkailevat, joko sopii kukkia....

Paksujen tammien juurilla on paksulti edelliskesän ruskeita lehtiä. Siellä täällä ruskean lehtimaton välistä pilkistää sinistä, sinivuokot ovat aloittaneet kukintansa. Tarkemmin maahan katsellessa, huomaa että poliisiauton värisiä kukkasia löytyy niin paljon, ettei tiedä minne jalkansa laskee. Aamun viileydessä vuokot nuokkuvat terälehdet supussa. Auringon lämmittäessä metsänpohjaa, kukat avautuvat täyteen loistoonsa.

Tammimetsikössä lentelee uuttukyyhkypari kujerrellen, pikkutikka kiikittää ja punarinnan heleä laulu ympäröi metsässä istuskelevan kuvaajan. Taivaalle kerääntyy harmaita pilviä, tuulenhenki käy pitkin metsää ja saa vuokot heilumaan. Kameran etsimessä väpättää sinistä, valkoista ja keltaista sekasotkua. Tuuli voimistuu, kuvat on tältäpäivältä otettu...

... sopiihan se.