27. heinäkuuta 2007

Nunna kylässä


Aamusella odotti työpaikan ovella valkeankirjava vieras. Perhosia en juurikaan tunne, mutta tämä näytti kuitenkin sen verran erikoisemmalta tapaukselta, että päätin hakea kameran autosta ja napata kuvat pois kuleksimasta...

Ensimmäisenä muutama ruutu ovessa jököttävästä otuksesta. Perhonen oli kuitenkin hieman korkealla ja kuvatessa joutui varvistelemaan, niinpä terävää ruutua ei tahtonut syntyä. Ajattelin ottaa hallista jakkaran, mutta oven aukaisusta vieras ei pitänyt vaan räpisteli muutaman metrin ja laskeutui parkkipaikan asfaltille. Tarjosin ystävällisesti sormikyydin hallin taakse heinikkoon, ettei vierailu päättyisi ikävästi.


Tulipahan otettua elämäni ensimmäiset perhoskuvat.... Vieraan henkilöllisyys paljastui Havununnaksi (Lymantria monacha), ja tunnistuksesta kiitokset Luontotuvan foorumille.

14. heinäkuuta 2007

Krapuja...

Täplärapu (Pacifastacus leniusculus)

Ravunkuvaus projekti nytkähti eteenpäin. Muutamilla uusilla kikoilla salaman kanssa sain hieman aikaisempaa parempia tuloksia...

Akvaariossa rapujen houkuttelu kuvattavaksi etulasin viereen on helppoa, muutama kalanrehurae tipautetaan sopivaan paikkaan ja ravuilta kuluu alle 5 sek haistaa herkkupala 200 vesilitran seasta.
Jos äsken ei yhtään saksiniekkaa ollut näkyvillä niin asia korjautuu nopeasti. Nämä ovat kovin riitaista porukkaa, eikä pientä saksien kalistelua voi välttää. Toisinaan tartutaan kiinni kaverin jalasta, selkäkilvestä tai viiksisäikeestä niinpä raajan tai toisen saksenkaan menetys ei ole harvinaista...

Kuvaamisessa heijastusten minimointi on olennaista. Akvaariohuone pimennettynä, kuvaus vaarion lampussa pahvit (valoa vain alaspäin) salamassa pahvit (valoa sinne missä sitä tarvitaan) kuvaajalla musta paita, kello pois ranteesta ja kuvatessa ei esitellä pepsodenthymyä ;-)


Siltikin joissakin ruuduissa näkyy epämääräisiä vaaleita heijastuksia. Muutamista voi heikosti erottaa Canon tekstin (kameran rungon teksti heijastuu lasiin). 50 mm optiikka on kohtuu sopiva mutta välillä kaipaisi hieman tiukempiakin rajauksia eikä lähemmäs pääse kun välissä on lasia ja vettä.
Tästä linkistä rapugalleriaan...