4. huhtikuuta 2012

Teerenpeliä

Teeri (Lyrurus tetrix) 

 Vaikka viimepäivät ovatkin olleet talvisen kylmiä on teerensoidin päässyt hyvään vauhtiin. Auringonnousun aikoihin teeritokka laskeutuu soidinpaikalle. Pulinaa, suhauksia ja kotkottelua kuuluu kuvauskojun edestä ja takaa. Ajoittain soidin vaimenee - kukot laskevat pyrstönsä ja jäävät paikalleen tarkkailemaan tilannetta. Muutamat linnuista haukkaavat samalla hangelta lunta nokkaansa.


Soidinpaikalle lennähtää muutamia lintuja lisää samalla pulina ja suhina kiihtyy.


 Soidinkummun näkymättömistä rajoista taistellaan välillä tosissaan höyhenten pöllytessä.




Naaraat eivät vielä näyttäydy soidintantereella. Vierailuaika nähdään vasta myöhemmin keväällä. Kahdeksaan mennessä kaikki linnut ovat häipyneet. Kuvaajakin voi kömpiä kylmästä teltastaan kotia kohti. Kotimatkalla näkyivät kevään ensimmäiset pulmuset ja harmaalokit kailottavat kevättä...

Hyvää Pääsiäistä kaikille!

29. helmikuuta 2012

Taivaan tulet...




Joskus kuvaajalle tulee kiire. Tämä näytelmä meinasi livahtaa täysin ohi kennon. Parinkymmenen minuutin kaasuttelu pahinta valosaastetta karkuun ja kamera jalustalle keskelle metsäautotietä. Muutama testikuva ja tarkennus kohdalleen. Samantien revontulialimyrsky juoksuttaa taivaalle lähes kaikenlaisia revontulimuotoja.  Kirkkaimmat revontulet ja kuu värjäävät maiseman epätodellisen näköiseksi. Hienoin näytelmä kestää kuitenkin vain noin puolituntia ja kotiin palatessa taivaalla näkyy vain kuu ja tähdet.
















2. helmikuuta 2012

Halo!

Sivuauringot laskevan auringon valossa.




Perämeri, Haukipudas, Rivinletto, sektoriloistotorni, -23*c.






8. lokakuuta 2011

Pirkonpäivän rannan siivous....

Pirkko-myrskyn vesiluuta lakaisi perämeren rannat puhtaaksi....




14. kesäkuuta 2011

Pöllömetsässä

Varpuspöllö

Keskiyönseudun aurinko värjää kuusikon punertavaksi. Varpuspöllönaaraan vihellys kuuluu vaativana pesäkolosta. Äkkiä koiraspöllö lennähtää läheiseen kuuseen viherpeippo kynsissään. Lyhyt kutsu saa naaraan lennähtämään ulos kolosta ja saaliin vaihto tapahtuu kiivaiden huutosarjojen säestyksellä. Viherpeippo katoaa naaraan kynsissä pesäkoloon pöllöpesueen iltapalaksi.


Kolosta kuuluu vaimenevia kerjuuääniä...yösyöntiä.


Pian emo ilmestyy kolonsuulle pöläytellen samalla viherpeiposta jääneet sulat ulos kolosta. Pöllömetsässä odotetaan jo seuraavaa ateriaa.

25. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen munayllätys!

 Varpuspöllön munapesä.

Pääsiäisen pyhinä jalkauduttiin tarkastamaan  pöllönpönttöjä mitä hienoimmassa kevätsäässä. Neljännellä pöntöllä löydettiin pääsiäisen kunniaksi yllätysmunat. Muutamia varpuspöllönpönttöjä ollaan lahotettu metsissä 10 vuotta ilman yhtään pesintää ennen tätä. Kotona koneella huomasin kuvasta myös pöllön hieman maistelemia puolikkaita myyriä... (näkyy vasemmalla ylhäällä)
 
Käpytikka mysteeri?

Eräästä helmarinpöntöstä löytyi oravanpesäntekele sekä kuollut käpytikka. Täysin ehyt ja kuivettunut käppäri oli pöntön pohjalla seljällään. Olisikohan kuollut yöpymiskoloonsa talvipakkasella? Näätä lienee toinen vaihtoehto...

Varpuspöllön ruokavarasto. 
  
Toisaalla pöntöstä paljastui varpuspöllön talvella keräämä ruokavarasto: 29 myyrää, 2 päästäistä, punatulkkukoiras, hömötiainen ja töyhtötiainen. Myyräkannat näyttäisivät olevan hyvällä mallilla tällä hetkellä.

Helmarin "ovikelloa" soitetaan...

Pieni rapsutus puun kylkeen riittää yleensä saamaan helmipöllön nousemaan lentoaukolle... Tämä pönttö oli kuitenkin tyhjä. Toivottavasti jäljelle jääneistä löytyy vielä muutama pesä.


28. maaliskuuta 2011

Vain muutaman ahvenen tähden...

Nypyttelyä...
Säätiedotus lupasi navakkaa lounaistuulta, joten kevään ensimmäinen pilkkireissu päätettiin suunnata sisävesille. Aamusella pyörähdettiin hetki Iijoella josta saaliina vain pari kiiskeä. Loppupäiväksi ajeltiin tutulle ja turvalliselle Viitajärvelle mistä oheiset kuvatkin on otettu.


 Kala ei ollut syönnillään ja saalis jäi muutamiin ahveniin sekä pariin särkeen. Hankikanto on loistava ja suksin pääsee minne vaan. Jalkamiestäkin vanhat kelkanjäljet kantavat hyvin. Iltapäivällä ihmeteltiin järvellä liikkunutta hydrokopteria ja avustettiin jäälle kaatunut iäkäs hiihtäjä takaisin ladulle.


Viitajärven ahvenet eivät ole yleensä koolla pilattuja. Joskus sekaan sattuu isompikin raitapaita, mutta ei tänään... Pystypilkin mitta on 3 cm ;-)



10. maaliskuuta 2011

Sydämellistä kevättä!


Näin kevättalviset tuulet kuivattavat sydämet syötäviksi. Kuvat viime keväältä arkistojen uumenista. Taidankin katsastaa pakastimen ja vuolaista jonkun siivun... 

26. heinäkuuta 2010

Kesäillanvalssi...

Kesäillan tuuli heiluttelee heiniä niityllä. Sirot tytönkorennot tanssahtelevat äänettömästi heinästä toiseen. Kuvaaja puhaltelee ja kiristelee hampaitaan... loitto irti... loitto kiinni ...tarkennusta, taustan kattelua, tarkennusta, välillä kamerakin jopa rapsahtaa. Sadattelua..ei yhtään terävää ruutua vieläkään!!
Tuuli tyyntyy, korento asettuu aloilleen, kuvaajakin istuu tukevasti, ei häiritseviä heiniä, pikkusen aukkoa pienemmälle, tarkennus kohdalleen, sääsket kuppaa niskaa, kusiaiset nävertää nilkkaa, polttiaiset pistelee käsivartta, hikikarpalo puristuu otsalle, nyt.....

Räps...(Sulkakoipikorento)

Lisää kuvia niityltä > klik

4. kesäkuuta 2010

Lypsylle...

Emonahkiaiset altaassa.
  
Rantakestilän hautomon altaissa käy kuhina, kutuvalmiit emonahkiaiset odottelevat lypsyä. Veden lämpeneminen yli 10 asteen tietää kiireisiä päiviä hautomon työntekijöille.

  Iltalypsy.

Liukkaan ja limaisen nahkiaisen lypsäminen on taitolaji, jossa avuksi on tarkoitukseen kehitetyt "lypsyhanskat".


Yhdessä keskikoisessa naaraassa on noin 16 000 mätijyvää.


Mäti hedelmöitetään koiraan maidilla.


Koirasnahkiaisen wehje eli genitaalipapilli.


Nahkiaisenmäti on erittäin takertuvaa ja siksi se huuhdotaan ja siivilöidään puhtaaksi ennen haudontasuppiloon laittamista. 


Suppilossa mäti hautoutuu parisen viikkoa. Juhannuksen aikoihin hautomolla seurataan miljoonien nahkiaisentoukkien kuoriutumista...